KK 529/2009 vp — Matti Kauppila /vas ym.
KIRJALLINEN KYSYMYS 529/2009 vp
Kerjäämisen yhtenäinen ohjeistaminen
Eduskunnan puhemiehelle
Kerjäämisestä on tullut suomalaisiin kaupunkeihin pysyvä ilmiö. Helsingin poliisi ja sosiaalivirasto arvioivat, että pääkaupungissa oleilee noin
150 kerjäläistä. Se on enemmän kuin vastaavaan
aikaan viime vuonna. Uutena ilmiönä on tullut
kerjäämiseen liittyvä entistä aggressiivisempi
käytös. Sekä poliisi että sosiaalivirastot ovat saaneet ilmoituksia, joissa valitetaan kerjäläisten
olevan tyrkyttävämpiä ja hyökkäävämpiä kuin
ennen.
Laki ei kiellä kerjäämistä tai katusoittoa, joten siihen on hankala puuttua. Jos kerjääminen
kuitenkin aiheuttaa häiriötä, poliisi voi puuttua
siihen järjestyslain nojalla.
Suomen lastensuojelulaki taas kieltää lasten
kerjäämisen. Viranomaisten pitää auttaa etenkin
kerjääviä lapsia ja huonokuntoisia vanhuksia.
Oleskelupaikkakunnan lastensuojeluviranomaiset ovat velvollisia tarjoamaan esimerkiksi väli-
aikaista majoitusta tai riittävää toimeentuloa, jos
lastensuojelu sitä vaatii. Jos lapsi tarvitsee jatkuvaa suojelua, viranomaisten on käännyttävä lähtömaan edustuston puoleen.
Ongelmaksi on eri kunnissa muodostunut se,
että kerjäämisestä ei ole viranomaisille laadittua
yhtenäistä ohjeistusta.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten hallitus aikoo puuttua kerjäämisestä aiheutuviin lieveilmiöihin ja
aikooko hallitus antaa yhtenäistä ohjeistusta viranomaisille kerjäämisen ehkäisemiseksi?
Helsingissä 9 päivänä kesäkuuta 2009
Matti Kauppila /vas
Matti Kangas /vas
Versio 2.0
KK 529/2009 vp — Matti Kauppila /vas ym.
Ministerin vastaus
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa
tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Matti Kauppilan /vas ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 529/2009 vp:
Miten hallitus aikoo puuttua kerjäämisestä aiheutuviin lieveilmiöihin ja
aikooko hallitus antaa yhtenäistä ohjeistusta viranomaisille kerjäämisen ehkäisemiseksi?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Suomessa tavatut kerjäläiset ovat pääsääntöisesti Euroopan unionin jäsenmaiden kansalaisia.
Heidän oikeutensa ja velvollisuutensa määrittyvät EU-kansalaisia koskevan lainsäädännön pohjalta. Euroopan unioniin kuuluvien maiden kansalaisilla on lähtökohtaisesti vapaa liikkumisoikeus Euroopan unionin alueella. EU-kansalaisten liikkumisvapaus kuuluu keskeisiin EU-oikeuden turvaamiin perusvapauksiin. Suomen katukuvaan ilmestyneet kerjäläiset ovat pääsääntöisesti Romanian romaneja.
Suomen perustuslain 18 §:n mukaan jokaisella on oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Kerjäämistä ei ole Suomessa kielletty. Kerjäämisen
kieltäminen ei todennäköisesti estäisi köyhien
EU-kansalaisten saapumista Suomeen, vaan se
saattaisi osaltaan ohjata kerjäläisiä hankkimaan
elantoaan rikollisin keinoin. Erityistapaukset,
kuten lasten ja vanhusten osallistuminen kerjäämiseen, edellyttävät kuitenkin viranomaisten
puuttumista toimintaan.
Mikäli kerjääminen on häiritsevää tai aggressiivista, poliisilla on mahdollisuus puuttua toi2
mintaan voimassa olevien säännösten nojalla.
Järjestyslain (612/2003) 3 §:ssä on kielletty yleisen järjestyksen häiritseminen ja turvallisuuden
vaarantaminen yleisellä paikalla. Jos joku pitää
kerjäämistä epämiellyttävänä, kyse ei ole yleiselle järjestykselle aiheutuvasta häiriöstä.
Poliisin toimivaltaa koskevat yleiset rajoitukset ja periaatteet (objektiviteettiperiaate, suhteellisuusperiaate ja tarkoitussidonnaisuusperiaate)
on lueteltu poliisilain (493/1995) 2 §:ssä. Suhteellisuusperiaatteen mukaan poliisin käyttämien keinojen tulee olla järkevässä suhteessa tavoiteltuun päämäärään. Tarkoitussidonnaisuuden periaatteella tarkoitetaan sitä, että toimivaltaa ja säädöksiä käytetään ainoastaan siihen tarkoitukseen kuin ne on tarkoitettu. Poliisi puuttuukin usein järjestyshäiriöihin ensisijaisesti ohjaamalla, neuvomalla ja huomautusmenettelyä
käyttämällä.
Vaikka kerjääminen sinällään ei ole kiellettyä, kerjäämiseen voi liittyä rikos tai rikoksia.
Kerjäämisessä voidaan esimerkiksi käyttää henkilön alistettua asemaa hyväksi pakottamalla hänet kerjäämään toisen puolesta. Kerjäämiseen
voi liittyä myös vastenmielisiä piirteitä, kuten
lapsen käyttäminen kerjäämisen apuvälineenä.
Silloinkaan itse kerjääminen ei ole rikos vaan
lapsen hyväksikäyttö. Poliisi ryhtyy tarvittaviin
toimenpiteisiin, mikäli kerjäämiseen tai sen kaltaiseen toimintaan liittyy esimerkiksi aggressiivista käyttäytymistä tai rikoksia.
Mikäli viitteitä kerjäläisten pakottamisesta ilmenee, tarkastellaan kerjäläisen asemaa ihmiskaupan uhrinäkökulmasta ja poliisi ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin henkilön ohjaamiseksi ihmiskaupan uhrin auttamisjärjestelmään. Toistaiseksi ihmiskaupan uhreiksi määriteltyjä, kerjäläi-
Ministerin vastaus
siksi luokiteltavia henkilöitä ei ole Suomessa poliisitoiminnan yhteydessä tavattu.
Sisäasiainministeriö asetti viime vuonna työryhmän kartoittamaan kerjäläisiin liittyvien viranomaistoimien yhdenmukaistamistarvetta valtakunnallisesti. Työryhmän mietintö valmistui
kesäkuussa 2008. Työryhmä ei esittänyt muutoksia lainsäädäntöön. Työryhmä kuitenkin katsoi,
että valtakunnallisesti yhdenmukainen ohjeistus
on tarpeen ja ohjeistuksen kohderyhmänä tulisi
olla sosiaali- ja terveysviranomaiset, poliisi ja
maahanmuuttoviranomaiset. Tämän vuoksi työryhmän raporttiin sisällytettiin linjauksia, joita
kukin viranomainen voi hyödyntää tarvittaessa
hallinnonalansa ohjeistuksessa. Raporttiin liitettiin myös Oulun kaupungin ja Oulun kihlakunnan poliisilaitoksen yhteisesti antama viran-
KK 529/2009 vp — Matti Kauppila /vas ym.
omaisohje, jota muut kaupungit voivat tarvittaessa hyödyntää viranomaisohjeistusta laatiessaan.
Poliisi ei ole katsonut tarpeelliseksi antaa valtakunnallisia ohjeita kerjäämisen ehkäisemiseksi. Kerjäläisyydessä on suurelta osin kyse sosiaalisesta ongelmasta, johon tulisi puuttua ensi sijassa hallinnollisin toimin. Romanien syrjintään
ja moninaisiin köyhyyteen liittyviin ongelmiin
on puututtava EU-tasolla. Vastuun kerjäläisyyteen liittyvien ongelmien poistamisesta tulisi olla
niillä jäsenvaltioilla, joissa syrjintää ja ihmisoikeusloukkauksia esiintyy. On muistettava, että
rangaistukset ja poliisin puuttuminen kerjäläisten toimintaan eivät saa kerjäläisyyttä loppumaan. Sen vuoksi on tärkeää pyrkiä vaikuttamaan siihen, että kerjäläisyyden syntymisen syihin vaikutetaan siellä, missä ilmiö saa alkunsa.
Helsingissä 2 päivänä heinäkuuta 2009
Sisäasiainministeri Anne Holmlund
3
KK 529/2009 vp — Matti Kauppila /vas ym.
Ministerns svar
Till riksdagens talman
I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som
saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 529/2009 rd undertecknat av riksdagsledamot Matti Kauppila /vänst m.fl.:
Hur ämnar regeringen ingripa i de negativa följderna av tiggeriet och
ämnar regeringen utfärda enhetliga anvisningar för myndigheterna i syfte att
förhindra tiggeri?
Som svar på detta spörsmål anför jag följande:
De tiggare som påträffas i Finland är i regel medborgare i Europeiska unionens medlemsländer.
Deras rättigheter och skyldigheter bestäms utifrån den lagstiftning som gäller EU-medborgare.
Medborgare i länder som hör till Europeiska unionen har i regel rätt att fritt röra sig inom Europeiska unionen. EU-medborgares rörelsefrihet
hör till de centrala grundläggande rättigheter som
tryggas av EU-rätten. De tiggare som uppenbarat
sig i gatubilden i Finland är i regel rumänska romer.
Enligt 18 § i Finlands grundlag har var och en
rätt att skaffa sig sin försörjning genom arbete,
yrke eller näring som han eller hon valt fritt. Tiggeri är inte förbjudet i Finland. Att förbjuda tiggeri skulle sannolikt inte förhindra fattiga EUmedborgare att komma till Finland, utan det kunde leda till att tiggarna är hänvisade att skaffa sin
försörjning på brottslig väg. Specialfall, som
t.ex. att barn och äldre personer deltar i tiggeriet,
förutsätter emellertid att myndigheterna ingriper
i verksamheten.
Ifall tiggeriet är störande eller aggressivt, kan
polisen ingripa i verksamheten med stöd av gäl4
lande bestämmelser. Enligt 3 § i ordningslagen
(612/2003) är det förbjudet att störa den allmänna ordningen eller äventyra säkerheten på allmän
plats. Om någon anser att tiggande är obehagligt,
är det inte fråga om en störning av den allmänna
ordningen.
Allmänna begränsningar och principer för polisens behörighet (objektivitets-, proportionalitets- och ändamålsenlighetsprincipen) räknas
upp i 2 § i polislagen (493/1995). Enligt proportionalitetsprincipen ska polisens medel vara rimliga med hänsyn till det eftersträvade målet. Med
ändamålsenlighetsprincipen avses att behörighet
och författningar används endast till det ändamål
de är avsedda för. Polisen ingriper ofta i ordningsstörningar genom att i första hand leda, ge
råd och använda anmärkningsförfarandet.
Även om tiggeri inte är förbjudet i sig, kan det
vara förknippat med ett eller flera brott. Vid tiggeri kan man t.ex. utnyttja en persons underkuvade ställning genom att tvinga honom eller henne
att tigga för någon annans räkning. Tiggeriet kan
också ha obehagliga drag, t.ex. att barn används
som hjälp vid tiggandet. Inte ens då är själva tiggandet ett brott utan utnyttjandet av barn. Polisen vidtar nödvändiga åtgärder om tiggeriet eller
liknande verksamhet är förknippat med t.ex. aggressivt beteende eller brott.
Om det finns något som tyder på att tiggarna
blir tvingade, granskas tiggarens ställning som
offer för människohandel och polisen vidtar nödvändiga åtgärder för att hänvisa personen till systemet för hjälp till offer för människohandel.
Tills vidare har inte personer som definieras som
offer för människohandel och kategoriseras som
tiggare påträffats i samband med den polisiära
verksamheten i Finland.
Ministerns svar
Inrikesministeriet tillsatte ifjol en arbetsgrupp
för att på riksplan kartlägga behovet av att förenhetliga myndighetsåtgärderna i anslutning till
tiggare. Arbetsgruppens betänkande blev färdigt
i juni 2008. Arbetsgruppen har inte föreslagit
några ändringar i lagstiftningen. Arbetsgruppen
ansåg dock att enhetliga anvisningar på riksplan
behövs och att målgruppen för anvisningarna bör
vara social- och hälsovårdsmyndigheterna, polisen och invandrarmyndigheterna. Därför togs i
arbetsgruppens rapport in riktlinjer som varje
myndighet vid behov kan använda sig av i anvisningar inom sitt förvaltningsområde. Till rapporten fogade också en myndighetsanvisning som
utfärdats gemensamt av Uleåborgs stad och polisinrättningen i Uleåborgs härad och som övriga
KK 529/2009 vp — Matti Kauppila /vas ym.
städer vid behov kan använda sig av när de utarbetar myndighetsanvisningar.
Polisen har inte ansett det nödvändigt att utfärda nationella anvisningar för att förhindra tiggeri. Tiggeri är till stor del ett socialt problem som i
första hand bör åtgärdas med administrativa åtgärder. De problem som gäller diskrimineringen
av romer och olika slags problem i anslutning till
fattigdom måste åtgärdas på EU-nivå. Ansvaret
för att problemen med tiggeriet åtgärdas bör vila
på de medlemsstater där diskriminering och
kränkningar av de mänskliga rättigheterna förekommer. Man måste komma ihåg att straff och
polisens ingripande i tiggarnas verksamhet inte
får slut på tiggeriet. Därför är det viktigt att försöka medverka till att orsakerna till tiggeriet åtgärdas där fenomenet uppstår.
Helsingfors den 2 juli 2009
Inrikesminister Anne Holmlund
5
